Itävalta Alppien sylissä

Portaat ovat jyrkät ja narisevat jokaisella askeleella. Olen päässyt toiseen kerrokseen, kun pitää ottaa pieni happitauko. Onkohan ilma täällä ohuempaa vai olenko vaan niin huonossa kunnossa? Tasanteella on  vanha maalaus Itävältalaisesta pienestä alppikylästä. Saan ilman tasattua ja jatkan vielä kerroksen. Kypärä painaa kädessä ja minä haaveilen suuresta kakkupalasta, jonka olen nähnyt alakerran kakkuvitriinissä. Kolmikerroksinen pyöreä lasivitriini on täynnä erilaisia Itävaltalaisia kakkuja. Aion maistaa tällä reissulla niistä jokaista.

Elämme elokuista päivää vuonna 2015 ja olemme juuri saapuneet Iselsbergin kylään GastHause Iselsbergerhofiin(tsekaas tuolta         -> www.iselsbergerhof.at)Tirolin alueella Lienzin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Iselsberg on 600.n asukkaan pienen pieni kylä 1117m korkeudessa. Kylästä on upeat yhteydet kuvankauniille alppireiteille mm Grossglocknerin alppitiehen, 2504m. Vierailumme GastHousessa on laskujeni mukaan kolmas. Otamme kohteen yhdeksi kiinnekohdaksi, ja tapanamme on ollut yöpyä paikassa vähintään kaksi yötä. Välillä on hyvä pysähtyä kahdeksi yöksi samaan paikkaan, jotta vaatehuoltoon jää vähän enemmän aikaa, sekä päiväajelulle voi lähteä ilman sivulaukkuja. 

Miksi Iselsbergerhof? Perinteinen GastHause on motoristien suosima yöpymispaikka rennon ilmapiirin, edullisten hintojen (n40€/yö puolihoidolla), maisemien, reittimahdollisuuksien, sekä pyörän huoltomahdollisuuksien vuoksi. Paikkaa pitävä isäntäväki ottaa vieraansa vastaan lämpimästi, sekä huolehtii heidän tarpeistaan oli kyse ruuasta tai sitten vaikka lääkärissä käynnistä, kuten viimekesänä tulimme huomaamaan. Sen verran haluan kertoa lääkärikäynnistä, että perheellä on oma perhelääkäri, (kuten maassa tapana on),jonka vastaanotto sijaitsee alhaalla laaksossa. Tänne nykyaikaisiin lääkäritiloihin suuntasimme eräänä aamuna ja käynti lääkkeineen oli aivan ilmaista. Tässä kohtaa haluan miettiä niitä kaikkia sairaanhoidon uudistusvastaisia ihmisiä täällä kotimaassa ja itsekseni todeta - jotain meidänkin pitäisi tehdä eri tavalla kuin nykyään. Ja sitäkin voin miettiä, että paikallisesta Spar -marketista ostimme 4xolut, 1xpunaviini, 1xvesi, 1xsipsipussi ja tästä kaiksesta maksoimme 7,65€. Jotain tässä meidän kotimaassamme on mennyt väärin. 

Avaimenreikä on vanhanaikainen, sellainen josta voisi tirkistää, ja minähän tirkistän. Huone on juuri sopivan kokoinen meille, ja mikä tärkeää, huoneessa on suuri vaatekaappi kaikille ajovarusteillemme. Lattia on vanhaa lankkua ja kallistaa hieman, minä kävelen parvekkeelle, avaan oven ja totean olevani perillä. Olemme pyytäneet huonetta alppinäkymällä. Parvekkeeltamme avautuu esteetön näkymä alas laksoon, sekä korkealle kohoaville alppivuoriston huipuille. 
Saamme ystäviemme kanssa viereiset parvekkeet, ja edullisen punaviinin, sekä pikkusuolaisen kanssa saamme aikaan rennon letkeän alkuillan siinä pyykinpesun lomassa. Puolihoitoomme kuuluvaa illallista syömme alakerran ravintolassa - kirkasta alkukeittoa, lihapaloja, sekä salaattia. Jälkiruuaksi makeaa piirakkaa. Olut on kylmää, kuohuvaa ja edullista. Helteinen päivä taipuu iltaan, aurinko painuu alppien taa ja ilta viilenee. Vastapäinen vuori häipyy näkyvistä, vain pienet autonvalot serpenttiinitiellä paljastaa edessä olevan vuoren. On aika mennä nukkumaan.

Yöllä saapuu ukkonen. Taivas värittyy valkoiseksi ja minä pelkään. Minä pelkään ukkosta aina. Ja täällä alppien sylissä se saa tuntemaan itsensä ihan pieneksi. Rankkasade lyö maahan, enkä minä uskalla tulla peiton alta. Hetkellisesti salaman välähdys valaisee huoneemme ja alan laskemaan miten kaukana ukkonen on kaksi, kolme, neljä...jyrähdys.

Aurinko nousee varhain, viereisen kirkon kellot kajahtavat joka aamu kello 6.00 Laaksoa peittää vielä alppisumu. Parvekkeella on viileää, sateen raikastama ilma on puhdasta hengittää. Vedän keuhkot täyeeen ilmaa ja moitin itseäni yöllisestä ukkosen aiheuttamasta pelkokohtauksestani. Olen herättänyt yöllä myös mieheni ja nyt molempia taitaa vähän väsyttää. Kaunis maisema, sekä edessä odottavat päivän seikkailut virkistävät kuitenkin mielen nopeasti.

Alhaalla tarjoillan aamiaista. Olemme varhain liikkeellä, mutta aamiaishuone on jo täynnä muitakin aikaisen aamun ystäviä, liikkeelle lähteviä seikkailijoita. Perusaamiainen sisältää tuoreita munia, jugurttia, leipää, juustoa, sekä kahvia. Huoneessa on kansainvälinen puheensorina, ja jokaiselle huoneeseen tulevalle toivotetaan huomenet, sekä hymyillään ystävällisesti. Aamiaisen jälkeen olemme valmiita starttaamaan päivän retkemme. Kello näyttää 9.30 ja aurinko paistaa haalean valkeiden ohuiden pilvien läpi. Riippuliitäjät leijailevat jo taivaalla. Edessä on yhdeksän tunnin ajoreissu; Cortina dÁmpezzo, Passo Gardena, Passo Sella,Passo Pordoi. Niistä Passoista sitten toisella kerralla. Ne ovat henkeäsalpaavan upeita.

 

Kiitos kun olit mukana. Nähdään taas. Johanna Moi <3

ja siellä he tilaavat noutokahvinsa

Ollaanko siellä ruudun takana yhtä innoissaan tammikuun vaihtumisesta helmikuuhun? Täällä ollaan! Onhan maisema ollut vähän suttuinen muutaman päivän, mutta eipä tuo haittaa, valon määrä on lisääntynyt ja päivät sen kun pitenevät. Ihanaa!
Niin se ympäröivä maailma muuttuu, vielä pari viikkoa sitten lumi peitti maan.

Kävelen tämän saman reitin monta kertaa vuodessa töihin. Joka perjantai minua kävelevät siinä rautatiekiskojen kohdalla vastaan heijastinliiveihin pukeutuneet herrat. Nyökkäämme hieman tuttavallsesti. Kun olen päässyt sillan alitse, kiitää tavarajuna kiskoilla. Junan pillit kuuluvat aina autopesulaan asti. Siihen aikaan kun ohitan autopesulan ohitseni ajaa Lindströmin mattoauto. Rutiinit ja arki on hyvästä, ne ovat ihan kaiken perusta.

Kävellessäni mietin niitä kaikkia kauniita katuja, joita olen saanut kulkea. Vanhoja mukulakivikatuja, joilla voi kuvitella näkevänsä hevosvaunut kyydissään blodyyrimekkoon pukeutuneen herrasnaisen. Kapeita Italialaisia kujia, joissa nopeatempoinen puheensorina kuulostaa musiikilta, siltä kuin arki olisi siellä kaukana tavoittamatomissa. Idyillsiä ohutilmaisia vuoriteitä alppien sylissä, niitä joissa kuljet kirjaimellisesti pilvissä. 

Sora rapisee haljenneella asflatilla, joka on jo sulanut jäästä.
Meillä on betonia. Ja meillä on loskaa. Ja toiset meistä rakastavat niitä kaikkia neljää vuodenaikaa, jotka ovat aikanaan poikenneet kovinkin toisistaan.  

Jossain muualla on erimäköiset työmatkat. Tottakai. 
He astuvat kotikadulleen ja noutavat lähikahvilastaan kuuman cappuccinon. Hyppäävät pyöränsä selkään, toisessa kädessään noutokahvi. He hymyilevät ja naiset osaavat pyöräillä korkokengissä, sekä mekoissa. Jos sataa tuntuu heillä olevan kolmas käsi, joka pitää sateenvarjoa suojana sateelta. He voivat kuljettaa koko nelihenkisen perheensä yhdellä polkupyörällä. Asukkaiden pyöräilykilometrit ovat suuremmat kuin autolla ajetut kilometrit. Ja he rakastavat sympaattisia kahviloitaan ja ravintoloitaan, joita kaupungissa on arviolta noin 2000.




Marketin vihreä logo näkyy pitkälle, melkein kotipihaani asti. Sukkani ovat kastuneet jo alkumatkasta ja jokaisen askeleen alla ne liimaantuvat kiinni ihooni. En valinnut kumisaappaita, ne olisivat olleet liukkaat, ja ne olisivat pitäneet jalkani kuivana. Boset korvilla jatkan matkaani, "wilt u het menu?" kysyy mieshenkilö ja minä toistan perässä wilt uuu heet menjuu. Olen melkein perillä.

Iltapäivällä aurinko on sulattanut lumen ja pienet linnut laualvat kevään laulujaan. Jossain päin maailmaa he pistäytyvät omassa lähikahviossaan ja tilaavat afterwork snaksin. Minä kannan Prismapussini kotiin ja alan tekemään meille safkaa.

Muistetaan olla onnellisia siitä mitä meillä on <3

Johanna, Moi