maanantai 28. maaliskuuta 2016

Porilaisia taloja ja sielunmaisemaa



Keväinen kotikaupunki herää talviunestaan. Puut ova tehneet jo pienen pienet silmut oksiinsa, katupöly leijuu ilmassa. Nurmikolla tuoksuu jo vähän se keväinen kakan haju. Tuntuu, että ihmiset hymyilevät enemmän. Minä lähdin kotihuudeille etsimään uutta.



Miten rentouttavaa onkaan kävellä kiireettömästi kaupungilla, ilman aikataulua. Pysähdellä ja ihmetellä, palata pari askelta takaisin. Jo muutama tunti riittää. Arki saa eri merkityksen. 




 
Lapsena muistan sanoneeni, että aikuisena asun sitten tuossa talossa. Talo on Signelinna. Suomen, ja koko euroopan ensimmäisen naisarkkitehdin suunnittelema uusrenesanssia edustava kaunis talo Porin keskustassa. Suunnitelmani on muuttunut vuosien varrella tuosta asuinpaikastani. Toki, rakennus on edelleen yksi Porin kauneimpia.














Voi leikkiä turistia. Jos haluaa. Katsella kaupunkia vähän eri kulmasta kun autolla edeten. Tutustua uuteen ja löytää aarteita. Valojen ja varjojen leikkiä pinnoilla. Odottaa hetkeä kun aurinko paistaa sopivasta kulmasta. 



Aurinko paistaa luoden kauniit varjot. Keskustassa on jo vilkas iltapäivä. Minä kävelen kiireettömästi, palaan vielä askeleen taaksepäin. Ihastelen ikkunoista heijastavia sinisiä pintoja. Odotan hetkeä ja jatkan eteenpäin.

Hallitalo, Isolinnankatu, Pori


Huomaan usein käveleväni kotikaupungissani näkemättä mitään, ainakaan mitään uutta. Ja tätä virhettä olen alkanut korjaamaan. Ihastelin pitkään tätä mielestäni kaunista komboa-vanhan rakennuksen pyöreän lempeitä muotoja, sekä taustalla suurena kohoavaa kulmikasta kerrostaloa. 



Liuksian talo, GalleKallelankatu, Pori


Tämän autiotalon löysin sattumalta kävellessäni kirjaston ohi. Paikalla oli aavemainen tunnelma ja ilmassa tuoksui home. Sisään en uskaltautunut. Avoin ikkuna heilui hiljalleen tuulessa lepattaen rikkinäisiä verhoja. Seinän kauniit siniset tapetit kertoivat ajasta, kun joku oli välittänyt talosta. Pihapiiri oli tiivis ja näin silmissäni kauniin veherän puutarhan, kesäiset illat, jolloin pihapiirin täytti lasten leikkien äänet, elämän äänet.





Jotenkin minussa on herännyt hätä tallentaa nykyistä kaupunkikuvaa huomatessani sen nopean muutoksen, jonka kaupunki on lähivuosina käynyt läpi. Vastaan käveli minulle vieras Rouva. Pysähdyimme juttelemaan hetkeksi. Kehuimme kilpaa kotikaupunkiamme, sen monipuolista luontoa, ainutlaatuisia keskustan puistoja, upeaa Yyteriämme. Oli virkistävää tehdä jotain normaalista poikkeavaa ja aloittaa juttelu ihan vaan vastaantulijan kanssa. Hieno hetki. 



Länsipuisto, Pori.


Sinänsä, kannatan uudistumista. Kannatan myös vanhan säilyttämistä, hauan nähdä uuden ja vanhan kohtaavan, sulassa sovussa.


Tässä teille muutamia otoksiani Porin keskustasta.

Vapaudenkatu, Pori.
Tuo keltainen talo on minun syntymäkotini. Siellä yläkerran pienessä asunnossa olen ensimmäiset vuodet asunut. Ikkunasta näkyi kauas, melkein kuplahallille asti, tänä päivänä voi katsella vastapäistä kerrostaloa. Muistan leikkineeni vesitornin puistossa ja matka sinne tuntui pitkältä. Sisään tuli kylmä vesi ja pihassa haukkui sekarotuinen Pepi. Pihan perällä oli pieni saunarakennus ja muistan polttaneeni muovinukkeni takaraivon eräänä saunapäivänä saunan kiukaalla. Sen jälkeen peitin nuken pään aina myssyllä, oli ollut vähän huono äiti nukelle ;)




Jatkan matkaani eteenpäin, alas Itsenäisyydenkadulle. Itsenäisyydenkatu on Porin pisimpiä katuja alkaen vesitornilta ja päättyen 2 km päähän kiertoristeykseen vanhan jo puretun uimahallin luo. 



Itsenäisyydenkatu, Pori.
Itsenäisyyden kadulla on vielä muutamia vanhoja puutaloja. Osa niistä on julkisivultaan jo rapistuneita. Haluaisin, että kaupungissamme säilyisi tuo kerroksellisuus, tunne ja näkymä uuden kohdatessa vanhan. Taustalla Porin tällä hetkellä korkein asuintalo, juuri valmistunut moderni kerrostalo, joka on saanut osakseen paljon kritiikkiä. 


Iltapäiviän aurinko lämmittää. Askeleita on askelmittarin mukaan kerääntynyt 9823 ja päivän kymmenestätuhannesta uupuu enää muutamia. Päätän ottaa bussin ja hurauttaa kotiin. Virkistävä kaupunkikierros keväisessä kotikaupungissa. Odotan jo seuraavaa mahdollisuutta pakata kamera ja lähteä löytämään rakkaan kotikaupunkini kätkettyjä aarteita. On hyvä välillä pysähtyä, ottaa muutama askel taakse ja kenties vähän kyykistyä. Voi nähdä asioita aivan uusin silmin ja arkipäiväisetkin maisemat saavat uuden merkityksen.
Oma suosikkini oli tämä alla oleva kuva Porilaisista taloista. Niiden kulmikkaat linjat, sekä kaunis jatkumo puhuttelivat muotokielellään. 









Kiitos kun olit matkassa, nähdään taas. Johanna, Moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti