Eurotour Part 5
Ensi kertaan San Vito di Cadore! Hyvästelimme tämän kauniin pienen Italialaiskylän sunnuntaiaamuna 7.7. klo 8.00. Aikainen lähtö kohti vielä pienempää kylää San Pietro D´Olbaa voisi alkaa. Siirtymä tälle päivälle oli 550 km joten aikaisella herätyksellä on suuri merkitys matkan etenemisen kannlta. Päivästä oli tulossa helteinen ja jo aamulla mittari kipusi +28 asteeseen, joka noinkin ylhäällä on jo melkoisen paljon.
On joka kerta ihan lottopeliä miten tiet vetävät noilla seuduilla. Italian autostradat voivat olla melkoisenkin tukossa. Varsinkin rekkaliikenne saattaa tukkia stradat possujuniksi. Stradat ovat parhaimmillaan erinomaisesti vetäviä, nopeita ja vaivattomia vaihtoehtoja varsinkin pidempään siirtymään. Tietullit hidastavat toisinaan matkaa, ja sitten taas on hetkiä, jolloin niitäkään ei edes huomaa. Sen vinkkauksen voin sanoa, että sadekelillä kannattaa miettiä, mihin väliin maksuvälineensä pakkaa. Tietullijonossa kun se olisi kiva saada vikkelästä kaivettua esille. Yksi vaihtoehto on antaa takapenkkiläisen hoitaa maksut, siellä kun on aikaa availla vetoketjuja ja riisua hanskoja.
Tällä kertaa tiet vetivät uskomattoman hyvin. Rekkoja oli koko matkan aikana vain seitsemän! Sunnuntai oli tehnyt tehtävänsä. En ole täysin varma, mutta muistelisin, että rekkaliikenteessä on juuri sunnuntaisin rajoituksia. Yli 500 kilometrin siirtymä on kuitenkin rankka, kun hellettä on yli +35 astetta, kuten tuon heinäkuisena sunnuntaina. Juomaan ja vilvoittautumaan pitää pysähdellä, ja mieluiten ilmastoiduille huoltamoille. Niin mekin teimme. Huoltamoilla oli kyllä pysähdellyt muitakin vilvoittelijoita, joten kovin rauhoittavia ne paussit eivät olleet kymmenien italialaisten sinkollessa sinne ja tänne. He ovat eläväistä luonnetta. Hyvä niin.
Italian läpiajo oli valmis iltapäivällä n15.00 ja matkatunteja oli kerääntynyt seitsemän. Loppumatka oli pientä rauhallista vuoristotietä, metsän vilvoittavassa varjossa. Silloin tällöin joku vastaantulija, ja autostraadan hälyinen maailma oli vain muisto.
B&B La Civietta Bianca ja meillä kävi taas uskomaton tuuri. Saimme koko kaksikerroksisen suuren talon ihan omaan käyttöömme. Täysin varusteltu keittiö, suuri olohuone, pyykinpesumahdollisuus, sekä terassi, että pieni parveke, joka avautui kylän ainoalle piazzalle. Majoituksen hinta oli vähintään kohtuullinen, sisältäen aamiaisen yht 70 euroa. Pyykinpesumahdollisuutta varsinkin arvostan.
San Piedro D´ Olba sijaitsee Savonan maakunnassa, Ligurian alueella Luoteis-Italiassa. Pinta-alaltaan tuo pieni kylä on vain 0,350 km :) ja asukkaita internetin mukaan vajaa 250. Että, pieni on. Ja mikä tässä kaikessa oli yllättävää...se selviää tuolla loppupuolella. Ajattelimme tulevamme pieneen hiljaiseen vuoristokylään. Saapuessamme kylä näytti tyhjältä ja hiljaiselta. Läheinen ainoa ruokakauppa piti ovensa suljettuna sunnuntaisin ja kylän kioskista saimme vähän suolaista syötävää ensi nälkään. Olimme saaneet myös edellisestä majoituksesta mukaan kakkuboxin ja siinä me, vietimme helteistä sunnuntaipäivää, terassilla nauttien, jalkapallo kisoja seuraillen pyykkien kuivuessa tuulessa.
Illan tullen, kun aurinko laski alppien taa, alkoi kylään saapua ihmisiä. Mekin, pizzerian jonossa, saimme kuulla paikan olevan täynnä ja jonotimme pöytää tunnin verran. Kannatti. Tuolla pikkuisessa italialaiskylässä tilasin elämäni ensimmäisen pizza biancon ja se olikin sitten yksi parhaimmista pizzoista ihan koskaan! Sinne pieneen pizzreiaan jäi kyllä osa sydäntä. Se puheen sorina, tunnelma, traktoreilla saapuvat nuoret, perheet, kaiken ikäiset. Ja ne menot jatkuivat keskiyöhön asti. Vielä sängyssä maatessani kuulin kuinka avonaisesta ikkunasta kantautui laulu ja riemu. Sellaista se, Italiassa hyvin usein on. Katkonaisen yön jälkeen oli aamulla uni, mutta onnellisuus. Kirkonkellot vieressä soittivat tasatunnein.
Ranska, täältä tullaan. Siitä sitten ensi kerralla.
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti